Pimmee kuvakävely Naantalissa

Naantali by Night. © Mikko Niskanen

4.11.2020 klo 18 ryhmä Raision Kameroiden kuvaajia vahvistettuna nasevalaisilla lähti Naantalin
© Seppo Rantala

märille kaduille ihan pimmeelle kuvauskeikalle. Ei ollut tavoitteita, ei tiedossa olevia kohteita, eikä kyllä juuri valoakaan, mitä nyt vähän katulamppujen kelmeää loistetta. Onneksi ei ollut sadettakaan, viimeiset tipat putosivat juuri kun auton ovi sulkeutui kotipihalla matkan alkaessa. 


Eli ihanteellinen keli pimmeelle kuvakävelylle.




Pimmee kuja. © Mikko Niskanen
Puolentoista tunnin ajan ryhmä kierteli vanhan kaupungin aluetta pääosan pysytellessä sataman ja Mannerheiminkadun alueella. Kohteiksi valikoitui kaikkea, mikä pysyi paikallaan sen verran, että kennolle ehti muodostua tunnistettava kuvio. Eli lähinnä lamppuja, rakennuksia ja vastaavia kiinteitä kohteita. Loppua kohti kirkastui taivaskin, Otava ja Pohjantähti erottuivat jo, ja kuukin kuumotti pilviharson takaa, kovin matalalta vielä mutta kuitenkin. Tähtikuvaus ei kuitenkaan enää lämmittänyt edes ajatuksena, ja porukka suuntasikin lämpimämpiin harrastuksiin, kuka autolle, kuka lenkille, kuka kahville. 

Kuvien "kehittäminen" ottaa digiaikanakin aikansa, joten kaikkien osallistuneiden kuvia ei vielä ole asettaa nähtäväksi.




Ikkuna. © Anna Yli-Saari

© Seppo Rantala

Mannerheiminkatu. © Mikko Niskanen

Kuja. © Anna Yli-Saari


Kaivohuone. © Tanja Lepistö


Puisto. © Tanja Lepistö


© Tapani Niittyaro

Kommentit